"Tää kaveri on ihan lähtökuopissa täällä, sanon että kyllä tää ennen laskettua aikaa syntyy!"
No ei ihan, laskettu aika on tänään, eikä vauva ole antanut pienintäkään merkkiä siihen suuntaan, että olisi mikään kiire päästä ihmettelemään mahanulkoista maailmaa.
Alkaa mennä hermo jo vähitellen tähän odotuksen ihanuuteen (=väsymykseen, selkäsärkyyn, niskasärkyyn, hartiasärkyyn, päänsärkyyn, turvotukseen, liitos- ja nivuskipuihin, lihavuuteen, unettomuuteen)! Eikä tää vielä kahteen viikkoon oo virallisesti edes yliaikainen, argh!
Kyllähän se toki oli tiedossa, ettei se laskettu aika mikään viimeinen eräpäivä ole, mutta kun äitiyspolin lääkäri ja neuvolantätikätilökin oli olevinaan niin varmoja, ettei olis tarvinnut edes tähän päivään saakka odottaa...
Vaikka kyllä tässä toisaalta vielä pari viikkoa kestäiskin, mutta pelottaa vaan, että vauva ehtii kasvaa ihan järjettömän suureksi.
Alkuraskaudesta asti oon taistellut synnytyspelkoa vastaan, harkitsin jossain vaiheessa tosissani jopa pelkosektiota. Muutama viikko sitten pääsin voitolle tuossa kamppailussa, mutta kun synnytys ei kerta kaikkiaan tunnu lähestyvän, niin alkaa taas iskeä hirvitys siitä, miten synnytyksessä käy, jos joutuu puskemaan ulos yli nelikiloista mötköä. Ties vaikka joutuisi siihen sektioon kuitenkin.
Vaan eiköhän tää jollain konstilla ulos tule tämän kuun loppuun mennessä, parempi olis ainakin, niin voisin viimein siirtyä äitiysvaatteista ihan tavallisten läskien vaatteisiin, kunnes saan suloiset 15 vauvakiloani pudotettua!
Lopuksi vielä ilahduttava kuva solakasta pötsistä rv 40 tasan.

Mullaki on ollu kipeitä supistuksia jo muutama viikkoa tässä ja paikat on kypsät ja pehmentyny ja kohdunkaula lyhentyny sen 2cm suunnilleen ja vauva kuulemma jo puoliksi tulossa, että harvoin ensisynnyttäjillä näin alhaalla vauva on laskeutunut. Tänään viikkoja 36+1 mutta silti mulla on sellanen olo että ei tää ennen laskettua aikaa tule, ei varmaan :D Mun tuurilla menee käynnistykseen. Mullaki hirvittää vauvan koko jos yli menee, koska mun lantiosta ei tod. mahu mitään kovin isoa vauvelia.
VastaaPoista